Tämän päivän kolmen kohteen reissulla Nurmijärvellä sijaitseva Kuhakoski oli toinen, johon suuntasimme Hyypiänmäen lippaluolalta. Kuhakoski on Vantaanjoen vesistöön kuuluvan Luhtajoen suurin koski. Oli kiva löytää tämä uusi koskikohde, sillä Nurmijärven koskista Myllykoski ja Nukarinkoski ovat jo kovin tuttuja paikkoja. Ajatuksissani oli, ettei Kuhakoski ole niiden vertainen kokonsa puolesta, eikä ollutkaan, mutta kaunis ja kiehtovä tämä paikka oli kuin mikä. Ja kyllä täälläkin pääsi kunnon kuohuja näkemään.
Minuun teki jo heti ensimetreillä vaikutuksen näkymä sillalta molempiin suuntiin. Todella kaunista. Kun kävelimme eteenpäin ja vastaan tuli vanhan myllyn raunioita, olin haltioitunut. Kiipesin raunioiden päälle kuvaamaan ja koskesta roiskui vettä päin naamaa.
Raunioilta vei alaspäin polku, jota lähdimme uteliaina kulkemaan. Lyhyehkö matka päättyy kohtaan, jossa joki tekee käännöksen oikealle. Tällä "perällä" oli oikein mukava istuskella ja katsella virtaavaa vettä. Kosken pauhukin hiljentyy sen verran, että paikassa voi keskustella. Tänne täytyy ehdottomasti palata uudestaan eväiden kera, ja juuri täällä alhaalla on mielestäni erinoimainen paikka nautiskeluun. Sinivuokot kaunistivat vielä muuten karua kevätmaisemaa.
<3. Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.