Etelä-Konneveden kansallispuisto

Olin haaveillut, että tekisin tänä kesänä Etelä-Konneveden kansallispuistoon yön tai kahden retken kiertäen Kolmen vuoren vaelluksen, mutta muut reissut huomioiden, en tohtinut olla niin paljon pois Noelin luota mökiltä. Olisin toki voinut jättää myös muita menoja vähemmälle, mutta päätin, että päiväretki saa tällä erää riittää, sillä en halunnut jättää tätä kansallispuistokäyntiä kokonaankaan välistä. Mökiltä kun sinne on vain vajaa kahden tunnin ajomatka. Niinpä päädyin tekemään vajaa 5 km pitkän Kalajan kierroksen, joka osoittautui antoisaksi nähtävyydeksi ja tarjosi vähän osviittaa pidemmälle patikalle, jonka vielä joku kesä aion siellä toteuttaa. 

Reitti on kuvattu erittäin haastavaksi alun ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta, ja se piti hyvin paikkansa. Korkeuseroiltaan ja poluiltaan haastavassa repoveden kansallispuistossa kahdesti käyneenä osasin vähän ennakoida, mitä haasteellisuudelta ja vuorelta odottaa. Silti odotin pahempaa ja yllätyin, miten helposti lopulta kiipeäminen Kalajanvuorelle kävikään. Tosin selässä oli vain päiväreppu, joka tuntui selässä lähes olemattomalta viimeisen parin rinkkareissun jälkeen. 

Alkumatka oli melko pusikkoista, kunnes Vuori-Kalajan laavulta se muuttui paikoittain melko kivikkoiseksi ja juurakkoiseksi. Ennen kuin lähdin huiputtamaan, nautin 30 m syvän Vuori-Kalajan lammen rannalla pähkinöitä energiaksi, sillä halusin lounastaa termoksessa hautuvan ruokani vasta Kalajanvuoren huipulla. Samalla sain katsella merenpinnasta laskettuna 211 m korkeaa Kalajanvuorta ja miettiä, että sinne sitä pitäisi mennä. 

Siispä matkaan! Kalajanvuori komeili alkumatkan oikealla puolella lammen rannalla ja se näyttäytyi hurjan jyrkkänä ja korkeana. Ennen nousua vastassa oli Feliks Tarasoffin 1970-luvulla rakentama viehättävä pikkuinen mökki, jonka ikkunoista olisi pituuden riittäessä päässyt kurkistamaan pysähtynyttä aikaa. Kurkottaessa näin mm. vanhan tuolin ja pöydän, mutta en tarkemmin, mitä mökki pitikään sisällään. 

Pikkuhiljaa alkoi nousu vuoren huipulle ja alussa otettiin heti luulot pois. Mäki oli todella juurakkoinen ja kivikkoinen. Sen jälkeen nouseminen olikin suhteellisen helppoa, eikä läheskään niin jyrkkää, mitä koko matkan ihailemani kivikkoinen seinämä antoi ymmärtää. Olin huipulla ennen kuin ehdin tajutakaan. Maisemat olivat kerrassaan vaikuttavat ja sain mitä parhaimman evästelypaikan kallion reunalta varmasti parhain näkymin. Rauhallinen paikka ei ollut, sillä päiväretkeilijöitä oli paljon. 

Vietin pitkään aikaa istuskellen Kalajanvuorella syöden lounaan ja juoden useamman kupin teetä termoksestani. Kun viimein lähdin paluumatkalle, kulkiessani vuoren laella tuli paikoittain tunne, kun olisin lapissa, sillä kasvillisuuskin oli osin väritykseltään kun parhaimpaan ruskan aikaan. Maisemat oli jälleen upeita vuoren toiselle puolelle Konneveden vesistöön. Laskeutuminen oli paikoittain todella haastavaa epätasaisuudesta ja jyrkkyydestä johtuen, mutta alhaalla taas sujuvaa. 

Reitti päätyi Vuori-Kalajan laavulle, jossa nautin vielä viimeiset termokseeni jääneet teet, ennen kuin palaisin n. kilometrin helppokulkuisen matkan autolle. Kolmen vuoren vaellus jäi kaivelemaan mieltä. Haluan ehdottomasti myöhemmin kokea myös Kituvuoren ja Loukkuvuoren huiputuksen ja maisemat. 

<3. Jenni