Olin tässä kevään mittaan jo useamman kerran miettinyt reissua Hyvinkään Pahnakalliolle, jossa kävin ensimmäisen kerran lähes viisi vuotta sitten. Jostain syystä halusin paikan päälle uudestaan ja mikäpä ettei. Se on helposti saavutettavissa vain muutaman kilometrin päässä kotoani ja olin jo silloin aikoinaan luvannut viedä serkkuni sinne mukana. Niinpä pyysin hänet kaveriksi ja oli meillä oikeastaan ihan tarvettakin yhteiselle pienelle "testiretkelle", sillä ollaan lähdössä kesäkuussa Repovedelle ja vietämme silloin molemmat ensimmäisen yön riippumatoissa. Otettiin olemassa olevia yöpymisvälineitä Pahnakalliolle mukaan. Testattiin kahta erikokoista riipparia, jotka varastoistani löytyvät, ja selvitimme, kummassa on parempi nukkua.
Erityisesti itseäni kiinnosti tarpin viritys riippumaaton päälle. Olin hankkinut sitä varten mustekaloja ja halusin koittaa, miten homma niiden kanssa toimii, ja toimihan se. Maanarut aiheuttaa vielä hieman päänvaivaa, sillä Pahnakalliolla oli aivan jäätävän kylmä ja kova tuuli, joka oli sinänsä hyvä, sillä se kertoi, että tarppi kyllä lähtee lentoon, jos se ei ole huolellisesti kiinnitetty. Repovedellä emme tule yöpymään tämän kaltaisella kalliolla ja kallio on tietysti maaperänä huono kiinnitysalusta minkäänlaisille koukuille, mutta ajatuksia herättävä kuitenkin. Tuuli voi olla ilman kallion huipulla oloakin erittäin kova. Koska olin kotiin päästyäkin vielä hyvä aikaa aivan syväjäässä, sai tämä pieni perjantai-illan reissu pohtimaan myöskin aluspeiton hankintaa, vaikka olin ajatellut pärjääväni pelkällä riippumatolla ja makuupussilla. Sen lisäksi, että ihastelimme Pahnakallion lippaa ja luolaa, testasimme varusteita aika otollisissa ja ajatuksia herättävissä olosuhteissa.
Minusta ei ole luolaan menemään, vaikka sinne sen kapeudesta johtuen kyllä mahtuisi hivuttautumaankin. Tyydyin katselemaan sitä otsalampun valossa suuaukolta ja näkymä on sellainen, että en menisi sisälle mistään hinnasta. Tarina kertoo, että supikoirat tai mäyrät pitäisivät siellä majaansa. Mene ja tiedä. Kiipesimme Pahnakallion korkeimmalle huipulle ja laskeuduimme sieltä alas kiertäen kalliota ympräi palataksemme jälleen huipulle, jossa teimme varustetestit ja hoidimme evästelyn. Hanskat ja pitkät kalsarit ei olisi ollut yhtään liikaa siinä puhurissa. Onneksi päässä oli sentään lippis ja sen päällä huppu. Vaikka retkeily ei sinänsä mitään tähtitiedettä olekaan, niin luonto kyllä asettaa lajille omat haasteensa.
Pahnakallio on kiva pieni retkikohde, jossa lippa ja luola on saavutettavissa lyhyen matkan kävelyllä tasaisessa maastossa, joka tällä kertaa oli hyvin vetinen. Kallion päälle kiipeäminen vaatii jonkun verran töitä ja jyrkkyydestä johtuen siellä täytyy olla askelissaan varovainen. Viisi vuotta sitten paikkalla oli kamalasti jätettä. Harmiseki huomasin saman ilmiön näin vuosien jälkeenkin. Heti alkuun vastassa on mm. auton renkaita ja kuvaputkitelkkari. Kalliolla lasinsirpaleita. Mihin ja miten kukaan kuvittelee näiden sieltä katoavan? Ei minkäänlaista kunnioitusta ja arvostusta luontoa kohtaan.
<3. Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.