Tauon jälkeen ensimmäisen paikan valinta meinasi olla hankalaa. Mielenpäälle on ehtinyt kertyä niin paljon paikkoja, jotka haluan käydä kokemassa ja tutkimassa. Koska tämä ensimmäinen reissu osui helatorstaille, arkivapaalle, niin ajattelin aloittaa suhteellisen läheltä. Kävin itseni kanssa keskustelua muutaman paikan välillä, mutta intuitio käski vahvimmin lähteä Lohjalle / Karjalohjalle Karkalin luonnonpuistoon.
Uni loppui aamulla neljältä, joten olin aikaisin liikkeellä. Lohjan ABC:n jälkeen maisemat viehättivät kokoajan enemmän ja enemmän. Todella kaunista seutua. Perille päästyäni parkkipaikka oli tyhjä ja mietin, mahtaako siellä ylipäätään käydä minkä verran porukkaan. Noustuani autosta lintujen laulu sekä viserrys täytti tienoon ja sitä musiikkia riitti tauotta koko päivän. En muista, että olisin missään aiemmin kuullut niin paljon lintujen laulua kuin Karkalissa.
Lähdin patikoimaan n. 6 km ympyräreitin kohti Karkalinniemen kärkeä ja takaksin. Alkumatkasta poikkesin huussiin, jonka olemassaolosta täytyy antaa plussaa, mutta heti perään miinusta, koska pönttö oli niin täynnä, ettei siihen kyennyt istumaan millään tavalla. Siispä kyykkypissalle huussin taakse ja matka alkakoon. Aikainen aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Heti ensimmäisellä evästelypöydällä pidin tauon ja vähensin vaatetta.
Luonto on viehättävää lehtomaisemaa, mutta varsinaisen wow elämyksen sain vasta kun saavuin vedenäärellä, jonka rannalta löysinkin kiehtovan kalliopaikan lounastauolle. Karkalissa on kaikenlainen tulienteko kielletty, joten olin kotona laittanut ruokatermokseen kuivatut kanapasta-ainekset ja perään kiehuvan veden muhimaan. Ruoka siis valmistui selässä repussa itsestään ja oli höyryävän kuumaa kun tauko muutaman tunnin kuluttua koitti. Mitjalle oli tietysti iso siankorva eväänä, jonka tyypillisesti kantoi itse repussaan.
Luonnossa kohtaa kyllä mukavia ihmisiä. Siinä evästelypaikkaan asettautuessa huomasin alapuolella järvellä veneen ja kaksi miestä, jotka vetivät perässä laituria. Hekin olivat erottaneet minut kalliolla keltaisessa fleecessäni ja ohi ajellessa vilkuttivat ja hymyilivät kovasti. Kun jatkoin matkaa, huomasin, että reitille oli tullut jo muitakin ihmisiä muutamia koiria mukanaan. Kaksi vanhempaa naista kohdattiin kahdesti ja he juttelivat kovasti Mitjalle. Samoin kohdattiin kaksi kertaa vanhempi pariskunta koiran kanssa, jotka loppumatkasta halusivat näyttää meille, missä on lähde ja juomakelpoinen vesi. Siinä me kimpassa juotettiin koiriamme kädestä ja höpötettiin luonnosta.
Parasta Karkalissa oli kuunnella loputonta lintujen laulua ja viserrystä, sekä katsoa, kuinka luonto on heräillyt jälleen eloon talven jälkeen. Kiva päiväretkikohde, jossa kulkeminen on suhteellisen helppoa. Parkkipaikalle päästyäni huomasin sen olevan täynnä autoja. Paikka on siis suosittu. Kotimatkalla pysähdyin vielä tutkimaan Torholan luolan, johon olin aamulla tullessani nähnyt viitan. Siitä löytyy oma kirjoitus kuvineen täältä.
<3. Jenni
