Itsenäisyyspäivä Nuuksiossa

Mikäpä sen parempaa, kun viettää Itsenäisyyspäivä suomalaisessa metsässä, tällä kertaa Nuuksion kansallispuistossa. Eikä voi reissu paljon kauniimmin alkaa, kun nousevaa aurinkoa ympäröi upea haloilmiö. Sain koko moottoritien pätkän ihailla (ja vähän kuvatakin) tätä upeaa valo- ja väriloistoa.

Kohteeksi Nuuksiossa olin valinnut Haukkalammen alueen. Kohteesta kerrotaan, että se on yksi Nuuksion suosituimmista paikoista, mutta ajattelin, ettei -9 asteen pakkasella tällaisena juhlapäivänä kanssaretkeilijöitä olen paljon. Olin väärässä. Onneksi olin kuitenkin ajoissa liikenteessä ja sain auton hyvin parkkiin. Koska pakkasta oli tuonkin verran ja tiesin, että pidämme kunnon tauon ruuanlaittoineen, puin lähtiessä alusvillattomalle ja osin karvattomalle Mitjalle villatöppöset jalkaan. Ei retkeä ettei jotakin. Heti alkumatkasta huomasin, että toisesta etutassusta puuttui tossu. Riisuin loputkin pois ja ajattelin, että kyllä sitä pärjätään. Liikkeessä pysyy lämpimänä ja tauolle on Mitjalle oma kylmää eristävä alusta, jonka päällä voi loikoilla. Palasin kuitenkin jonkin matkaa takaisin päin tossua silmäillen, mutta totesin sen löytymisen lähes mahdottomaksi, koska se on polun ja maatuvien lehtien kanssa saman värinen. Siispä seikkailu jatkukoon.

Itsenäisyyspäivän ateria syötiin Haukanholmassa. Molemmat nuotiopaikat oli tupaten täynnä porukkaa, joten päädyin pistämään oman leirin pystyyn Haukkalammen rannalle auringonpaisteeseen Trangiatulineen. Oltiin oltu jo kolmisen tuntia reissussa ruokailun jälkeen ja olin jo valmis lähtemään kotiin päin. Mitja se vaan olisi halunnut tallustella jäällä, enkä meinannut saada sitä taukopaikaltakaan paluumatkalle ollenkaan. Ymmärrän kyllä, makkaraa tirisi melkoinen määrä nuotioilla. En kuitenkaan lopulta malttanut itsekään vielä lähteä, vaan menin kuvaamaan Mustalammelle johtavaa puroa ja lopulta käytiin vielä pyörähtämässä Mustalammen notskeilla. Tunnin päästä olisi jo ihan pimeää, joten autolle päin oli suunnattava, vaikka kamerakin olisi halunnut vielä laulaa.

Pidin tästä paikasta, koska löysin sieltä todella paljon kaunista kuvattavaa. Mutta olen siltin enemmän hyvin paljon rauhallisiempien paikkojen ystävä. Mikä metelikin ihmisistä lähti! Jotenkin pystyin sulkemaan lauman ulkopuolelleni ja tukkimaan korvat. Havahduin vain silloin (eli melko useasti), kun ihmiset kiinnittivät huomion äänekkäästi Mitjan omiin kantamuksiin. "Kantaako se oikeesti omat eväät ja tarvikkeet?" "Kyllä". "Hei kattokaa tota koiraa *naurua*". Hymyilin takaisin. Ja lopuksi: "Anteeksi, onko se joku dobermannin miniversio?" "Manchesterinterrieri." Kaikesta ihmispaljoudesta ja metelistä huolimatta, mieleni tekee Nuuksioon uudestaan. Sain itseni kiinni suunnittelemasta sinne pidempää reissua, viikonlopun yli telttaillen, sitten kun se kausi on taas ajankohtainen.

Lopuksi vielä muistutus itselleni, että energiapatukat kannattaa talvella pakata niin, että ne ei jäädy. On huomattavasti pehmeämpää syötävää.

<3. Jenni