Metrolla retkelle

Ja täsmennettäköön otsikkoa vielä heti alkuun, että metron molemmin puolin oli myös linja-automatkat. Miten siistiä! Olen pian vuoden verran miettinyt autosta luopumista kokonaan ja ajatus on muutamien viikkojen ajan pyörinyt päässäni päivittäin. Ainut asia, joka luopumisessa on mietityttänyt, on tämä erittäin tärkeä ja rakas retkeilyharrastukseni, valokuvaus ja reissutarinoiden bloggaus. Minulla kun on tapana lähteä retkilleni myös aika ex-tempore. Saatan tehdä päätöksen retkestä edellisenä iltana, tai herätessäni aamulla. Sillon ei paljon vuokra-autoihin turvauduta, joiden avulla olen laskenut hoitavani tarvittavat ajettavat kilometrit järjettömiä määriä edullisemmin, kuin mitä maksan omasta autostani. Se, minkä autottomana retkeilijänä pitäisi muuttua, on ennakointi ja suunnitelmallisuus.

Tänään Tapaninpäivän retkellä kumosin tosin senkin ajatuksen. Edellisenä iltana n. klo 21 aikaa päätin, että retkikohde on Uutela Itäisessä Helsingissä. En halunnut käyttää autoani. Nautin istua julkisten kyydissä sen sijaan, että ajan itse. Kuinka ihanaa on katsella maisemia ja ympäristöä, olla omissa ajatuksissaan. Ei huolta ja murhetta ruuhkista, saati parkkipaikasta. Niinpä päätin valloittaa tämän ex-temporekohteen julkisen liikenteen voimalla: Munkkivuoresta linja-autolla Kamppiin josta metrolla Vuosaareen ja lopuksi vielä vajaa 2 km linja-autolla, joka osoittautui melko turhaksi vaihdoksi, koska matka oli käveltävissä ja palatessa niin teimmekin. Kirjaimellisesti menin siis metrolla metsään edellisenä iltana valittuun kohteeseen ilman omaa autoa. Kumosin siis kaikki omat ennakkoluuloni siitä, että tämä harrastukseni autotta olisi jokseenkin hankalaa. Kyse on asenteesta. Ja sitähän minulla riittää.



Uutelan ulkoilualue on perustettu jo 1950-luvulla eikä se ole mikä vain ulkoilualue. Uutelalla on kulttuurihistoriallista merkitystä kuten Skatan tila ja ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitusjärjestelmät Skatanniemessä. Aluella on kahdeksikoin muotoinen luontopolku, joka koostuu kahdesta eri luontopolusta, joista voi kiertää joko toisen tai molemmat. Itse valitsin kuitenkin omat polkuni ja niinpä kiersimme suurimman osan retkestä merkattujen polkujen ulkopuolella pitkin rantoja, lahtia ja niemiä.

Polut olivat erittäin liukkaita ja jäisiä, mutta tällä kertaa onneksi vältyttiin tapaturmilta. Maisemat olivat uskomattoman kauniita merelle katsottaessa. Myös aurinko helli tänään pitkästä aikaa. Muutama joutsenkin uiskenteli merellä, jonka rannat olivat kuitenkin paikoittain ihan kunnolla jäässä. 

Erään vanhan, purkutuomion saaneen tilan kohdalla pihapiirissä kävellessä tuli mietittyä, minkälaiset tapahtumat ovat ajaneet niin hienon paikan sellaiseen jamaan. Minkälaisia tapahtumia, syy ja seuraussuhteita ihmisten elämissä on ollut, jotta näin on käynyt...

Ehkä vähän surullisista ajatuksista tuli kuitenkin niin lämmin ja iloinen olo, kun huomasin, miten linnuista pidetään täällä huolta. Niille oli ripustettu pariinkin eri kohtaan valtavat määrät erittäin hyvän näköisiä ruokia ja vielä jopa hyvän joulun toivotukset. Jotenkin niin kovin liikuttavaa.

Matkan varrella näkyi upeita jään kuljettamia siirtolohkareita. Myös Viaporin merilinnoituksen linnoitusrakennelmat antoi retkeen mukavaa historiallista havinaa ja vaikutelmaa. Tykkipatterin neljä tykkiasemaa, niiden ampumatarvikekomerot sekä miehistösuojat ja ammuskellarit ovat edelleen olemassa ja tutkittavissa. Itse jätin nämä tutkimusmatkat tällä reissulla väliin ja tyydyin kuvaamaan niitä vain ulkopuolelta.

Ehkä koko retken vaikuttavin paikka oli Skatanluoto, jossa pidimme evästelytauon. Mukana oli kotona valmiiksi ruokatermokseen valmistettua italianpataa, coctailpiirakoita juustoviipaleilla ja jälkkäriksi sekä lämmikkeeksi glögiä. Mitja sai tietyti oman kanaherkkunsa. Paikka osoittautui lopulta melko tuuliseksi ja ruoka sekä juoma jäähtyi siinä melkoisen nopeasti. Edessä aukeni meri, oikealla kaunis Uutelan rannikko, jossa aurinko alkoi tekemään laskuaan. Vasemmalla erittäin suurena kontrastina tälle luontoihanuudelle Vuosaaren satama, jonka äänet ajoittain kiinnittivät ehkä hieman liikaakin huomioni. Häiriöksi siitä ei kuitenkaan ollut. Sataman toimintaa itsessään olisi varmasti mukavaa ja mielenkiintoista seurata. Tällä kertaa tyydyin vain nopeasti miettimään, miten paljon niissä sadoissa konteissa onkaan krääsää, jota tuskin edes kovin moni meistä Ihan Oikeasti edes tarvitsee...

Valitettavasti myös ihminen oli jättänyt ruman jälkensä paikoittain luontoon, enkä ymmärrä, miksi näitä ongelmajätteitä ei olla kerätty kenenkään toimesta pois, koska ne kuitenkin olisi suhteellisen helposti pois liikuteltavissa. Sen verran kuitenkin kookaita, että itselläni ei kädet ainakaan tällä reissulla siihen puuhaan riittänyt.

Uutela, kuten koko Vuosaaren Aurinkolahti on erittäin viehättävä paikka ja palaan sinne viimeistään kesällä uudestaan. Metrolla tietenkin, milläs muullakaan!

<3. Jenni

P.S. Järjestelmäkamerani hajos itsenäisyyspäivän reissulla, enkä ole tehnyt vielä ostopäätöstä uudesta. Tämän retken kuvat on otettu kännykällä ja se valitettavasti näkyy paikoittain myös laadussa.