Torholan luola

Käynti Torholan luolalle tuli yllättäen, kun bongasin opasteviitan ollessani matkalla Karkalin luonnonpuistoon. Pysähdyin lukemaan infotaulun, jossa kerrottiin suuresta kalkkiluolasta sekä n. 1 km luontopolusta. Päätin palata tutkimaan luolaa tarkemmin kotimatkalla, Karkalin retken päätteeksi. Mikä lie intuitio sekin, sillä siihen aikaan aamusta, kun olin liikkeellä, ei mailla eikä halmeilla ollut auton autoa eikä ristin sielua. Mutta sitten kotimatkalla, iltapäivän puolella, minulla kävi luolareissun kanssa varsinainen tuuri.

Luolat ovat äärimmäisen kiehtovia, sisältyyhän niihin paljon menneen ajan mystiikkaa ja tarujakin, mutta en ikinä ole kuvitellut, että voisin siitä huolimatta mennä niiden sisälle. Ainakaan yksin. Tai edes Mitjan kanssa. Asuuhan niissä nyt ainakin kaiken maailman lepakot, supikoirat, ketut, karhut ja sudet ja vaikka ties mitkä, jos nyt ei ihan mörköjä ja jättiläisiä, mukamas. Olen aiemmin käynyt Hyvinkään Pahnakallion luolalla, jota tyydyin katselemaan vain ulkoapäin, vaikka tiesin, että sinne mahtuisi kyllä sisällekin. Mitjalla oli sinne kova hinku ja veto päällä, mutta tätä Torholan luolaa se vältteli. Niinpä me otettiin tarjolla ollut apu käyttöömme. 

Saavuttuani luolalle, paikalla oli pari miestä, koira ja muutama pikkupoika. Pikkupojat ilmoitti suureen ääneen, että paikalle on tulossa toinenkin koira. Miehet käveli minua vähän vastaan katsomaan, minkälaista kulkijaa paikalle on tulossa ja siinä sitten jo vaihdettiinkin tervehdykset ja ensimmäiset kuulumiset. Kysyin tietysti, ovatko he käyneet luolassa sisällä. Pikkupojat esittelivät innokkaana mutaisia vaatteitaan ja kertoivat, että ovat olleet ja että siellä on ahdasta. Toinen miehistä alkoi näyttämään puhelimesta kuvia luolan sisältä. Sanoin, että en ikinä uskaltaisi mennä. Siinä samassa toinen miehistä lupautui tulemaan kanssani luolaan sisälle ja toinen pitämään sillä aikaa Mitjaa. Seuraavassa hetkessä olinkin jo luolan sisällä. Siis niin jännää ja siistiä, cool ja kaikkee! Mies esitteli minulle jo sillä hetkellä melko heikon taskulampun valossa, mihin suuntaan luolan käytävä lähtee kulkemaan ja mitä siellä on vastassa. Otin samalla kuvia kameralla salamavalon kanssa, joka valaisi pikimustaa luolaa niin, että näin hieman enemmän. Harmikseni kamerastani loppui kesken kaiken akku ja miehen taskulampussakin oli jo kovin heikko patteri, joten kovin pitkälle ei luolaretki tällä kertaa ennättänyt, enkä tosin ole varma, olisinko ollut valmis edes menemään yhtään syvemmälle. 

Juteltiin siinä vielä porukalla luolajuttuja hetki ja kävi ilmi, että tämä seurue on samalta paikkakunnalta, Hyvinkäältä, kuten minäkin. Melkoisen hauska yhteensattuma Lohjan luolamaisemissa. Kiitos teille rohkaisusta ja avusta ensimmäisiin askeliini luolaan. Tästä on hyvä jatkaa pidemmälle, mutta tukskin vieläkään yksin. 

 

<3. Jenni